Tuesday, 3 January 2012

Aavekaupungin hämärä tulevaisuus

Googlen uusin yritys päästä mukaan sosiaaliseen mediaan sai aikaan valtavan hälinän. Alkuinnostuksen jälkeen rekisteröitymistahti alkoi hiljentyä ja pian oli selvää, ettei Google+ onnistunut antamaan Facebookille sitä kuoliniskua, mitä innokkaimmat olivat jo ennustaneet.

Yle uutisoi Google+:sta otsikolla:

Google+ on kuin aavekaupunki – missä ovat ihmiset?

Teknologiajätti Googlen uuden yhteisöpalvelun maailmanvalloitus etenee haparoiden. Twitterin ja Facebookin haastajaksi kaavailtu Google+ on kerännyt ripeästi 50 - 70 miljoonaa käyttäjää, mutta nyt kasvu on alkanut hidastua. Asiantuntijan mukaan huolestuttavaa palvelun kannalta on se, että ihmiset käyttävät sitä laiskasti.

Joten mitä tapahtui?

Facebook teki nopean vastaiskun julkistaessaan listat, joihin pystyi lajittelemaan kavereitaan. Vaikka toiminto ei ollut kenties yhtä elegantti kuin Google+:n ympyrät, Facebook oli onnistunut taittamaan kilpailijansa suurimman aseen vähemmän uniikin tuntuiseksi. Monet päivitykset chat-ominaisuuksiin olivat epäilemättä myös tarvetta uudistua Google+:n Hangoutteja vastaan (tosin chat-muutosten onnistumisesta voi olla montaa mieltä).

Facebookin uudistukset eivät kuitenkaan riitä selittämään sitä, miksi Google+:n alkutaival tuntuu niin kuoppaiselta. Suurin yksittäinen syy on luultavasti vain yksinkertaisesti siinä, että Google+ oli auttamattomasti myöhässä. Vaikka palvelu on teknisesti ottaen hieno, ihmiset ovat liian tottuneita Facebookkiin. Jos keskimääräisellä FB-käyttäjällä on 130 kaveria, Google+:sta hänelle löytyy ehkä muutama hassu edelläkävijä kaveriksi. Miksi kukaan liittyisi palveluun, kun siellä ei ole ketään? Noidankehä on valmis.

Jos jollain yrityksellä on kuitenkin paukkuja tehdä asialle jotain, niin se on sama yritys joka päätti valokuvata koko maailman. Googlella on kaikki avaimet kädessään, mikäli se todella, todella haluaa kiihdyttää käyttäjämäärän kasvua:

- Google+ voidaan tulevaisuudessa integroida suoraan maailman käytetyimpään mobiilikäyttöjärjestelmään.
- Se voidaan tulevaisuudessa integroida suoraan maailman toiseksi käytetyimpään selaimeen.
- Google+ -profiili voi tulevaisuudessa olla pakollinen, jos haluat käyttää maailman suosituinta videopalvelua.

...ja niin edelleen. Aika näyttää, kuinka kovilla panoksilla Google lopulta joutuu pelaamaan Facebookia vastaan. On mahdotonta ennustaa, onko vuoden 2012 lopussa Google+ samassa jamassa kuin Buzz, vai onko sillä 400 miljoonaa rekisteröitynyttä käyttäjää kuten MikroPC uutisoi.

Varmaa on se, että suomalaiset yritykset tulevat olemaan todella varovaisia Google+:n kanssa vuonna 2012. Kun palvelun todelliset käyttäjämäärät Suomessa ovat yhtä hämäriä kuin Twitterillä, Google+-verkkopresenssin luominen tuntuu ehkä turhalta. Kannattaa kuitenkin muistaa, että Google+:lla on yksi valtava etu puolellaan verrattuna Facebookkiin:

+1-nappula.

Minkä tahansa yrityksen, jolle SEM on tärkeässä roolissa, kannattaa miettiä kuinka hyödyntää kotisivuillaan +1-nappulaa parhaiten. Google-hakujen klikkiprosentit muuttuvat oleellisesti, kun käyttäjä huomaa ystäviensä naamat linkkien yhteydessä:



+1-suositukset eivät rajoitu pelkästään hakuun, vaan ne näkyvät myös Google Display Networkin bannereissa. Vaikka yritys päättäisi Facebookin olevan pääasiallinen B-to-C-kommunikaatiokanava, Google+-profiilin luominen pelkästään +1-suositusten keräämiseksi voi siis olla arvokas lisä.

Tapahtui mitä tapahtui, Google+:n kehityssuunnan seuraaminen tulee olemaan kiehtovaa. Muuttuipa aavekaupunki lopulta hautausmaaksi tai vilkkaaksi metropoliksi, Virta seuraa tilannetta tarkasti.

0 kommenttia: